Niin sitä on lomat tosiaan ohi ja arjessa ollaan taas tiukasti kiinni. Loman jälkeen kesti hieman tottua taas arkeen ja aikaisiin herätyksiin, varsinkin kun on näin pimeää. Olen aina ollut ja olen edelleen aamuihminen täysin mutta nämä todella pilkkopimeät aamut on vain hankalia. Arjen alettua tuntui että kropan oli myös hankala tottua uuteen ruokavalioon. Ruokaa oli paljon enemmän kun dieetillä ja alkuun tuntui että turvotti vaan koko ajan ja oli ähky. Päätä särki ja iski lievä masis. Pää taas tuli niin perässä. Muutama päivä siihen meni! Sitten homma tasoittui. Kroppa otti ruuat vastaan ja aloin jopa tuntemaan nälkää ;) Dieetin ja loman (=lomasyömisten) jälkeen n.+3kg mutta se on aika selväkin kun ruokaa on nyt enempi. Se on aina käytävä sellainen pieni taistelu oman pään kanssa näiden asioiden tiimoilta.
Ruokaa tullaan itseasiassa vielä lisäämäänkin jonkun ajan päästä. Nyt pikkuhiljaa nostetaan ruokamäärää. Ei voi suoraan dieetin jälkeen paukauttaa hirveitä määriä ruokaa kerralla :)
Treenejä on nyt 'vain' neljä viikossa. Pikkuhiljaa alan oppimaan uusiin treeneihin ja saan kaiken irti. Eka kierros meni vähän hakiessa oikeita painoja jne. Ihaninta kun nyt jaksaa vääntää täysillä, koska en ole enää dieetillä ;) Ja saan itseni ihanan kipeäksi joka treenistä. Mahtavuutta :) Aerobisia teen nyt kahdesti viikossa. Dieetillä tein 4-5 aerobista viikossa ja kroppa tottui niihin niin siksi nyt ne on mukana myös.
Tänään oli pt-treenit Antonin kanssa ja ihanaa kun jaksoi vääntää! Kroppa jaksaa kyllä, energiaa on!! Selkä - olkapäät ja vatsat - ne vedettiin loppuun asti.
Vapaasyöntipäiviä mulla on nyt sitten sellaset 2 krt/kk. Kyllähän mä ne käytän. Syön mitä sillä hetkellä mieli tekee. Kummasti sitä ei vaan pysty syömään niin paljoa kun ajattelee syövänsä :) Ei vaan pysty. Ja nopsaan tulee paha olo kaikesta makeasta. Sokeri on myrkkyä. Ja sitten maha turpoaa kauheeksi palloksi. Onneks se aina heti tasoittuu seuraavana päivänä kun saa palata omaan ruokavalioon :)
Tästä onkin hyvä hypätä tähän mihin otsikossakin viittaan, eli ihmettelyyn. Ihmettelen miksi fitness on nostettu taas niin tapetille joka paikassa. Mediassa, somessa, kaikkialla.. Fitness sitä ja fitness tätä. Oikeastaan kaikki mitä saa lukea on negatiivissävyistä. Ja tätä mä en jaksa käsittää. Kuten ei muutkaan lajin harrastajat. Ja se nyt on ihan sama onko fitnessharrastaja vai fitnesskilpaurheilija. Sama runko. Itse olen kurinalainen siinä missä kisaajatkin, noudatan ohjeet, olen tarkka ruokien kanssa, treenaan kovaa.. Fitness on muka niin pahasta.
Eniten mua risoo että miksei ihmiset ota selvää! Miksi luoda mielikuvia jostain 'jutusta' joka leviää. Miksi yleistetään ja miksi ollaan kateellisia. Uskoisin että todella usean kohdalla kyseessä on silkka kateus toisten itsekuria kohtaan. Toisekseen, on harhaluulot siitä että fitnessurheilija on 24h ympäri vuoden sen näköinen kun on lavalla. Kun ei ole. Ja piste. Onhan tätä jauhettu. Olen lukenut todella monen kisaajan blogia tämän kuluvan viikon aikana. Moni on laittanut kuvia ennen kisaa, kisaa edeltävänä iltana, kisa-aamuna, lavakunnon ja pari tuntia kisojen jälkeen sekä vielä vaikka pari viikkoa kisojen jälkeen. Lavakunto on lavakunto ja siinä tilassa ei kukaan ole kun muutamia tunteja!
Ja miksi pitää aina olla puolustuskannalla tämän fitneksen kanssa? En haluaisi. Antaisi vaan kaikkien olla ja tehdä omaa juttuaan. Mutta kun suututtaa. Suututtaa kaikki se negatiivisuus mikä pyörii fitneksen ympärillä että pakko omalta osaltanikin älähtää ja puolustaa. Vaikka olenkin 'vain' harrastaja :) Toivoisin vaan että kun ihmiset avaa suunsa ja alkaa arvostelemaan, katsoisivat ensin peiliin ja miettisivät tarkkaan mitä sieltä suustaan päästelevät. Onko varaa arvostella muita? Miltä se tuntuisi kun sinua itseäsi arvosteltaisi, tekemisiäsi jne.. Mielipiteitä saa ihmisillä tottakai olla. Jokainen saa olla mitä mieltä vain mistä vaan asiasta. Mutta faktat on silti faktoja asiassa kun asiassa ja niistä kannattaa ottaa selvää :)
Olenhan myös seurannut aika läheltä oman aviomieheni kisataivalta. Mieheni EI ole lavakunnossa tällä hetkellä. Eikä ollut enää pari tuntia kisojen jälkeenkään :) Eikä pidä ollakaan.
Sateisesta syksystä huolimatta, aurinkoa ja lämpöä jokaiselle :
Fitnesslife

that's who I am!
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
maanantai 20. lokakuuta 2014
Niin paljon niin lyhyessä ajassa :)
Lahden kisat oli ja meni, dieetit on loppuneet, avioon on astuttu, kesälomaa vietetty ja uudet kujeet alkaneet.. :)
Siinähän kaikki oleellinen yhdessä lauseessa :D
Todellakin siis lyhyessä ajassa tapahtui todella paljon. Oma dieetti kesti sen 11 viikkoa. Olen niin onnellinen että koin sen. Voin vaan kuvitella mitä olis ollut jatkaa samaa vielä toiset 11 viikkoa siihen perään.. Kiloja tuossa 11 viikossa tippui 8-9kg. Lopussa painonpudotus hidastui kuten arvelinkin. Senttejä kyllä lähti reippaasti joka puolelta.
Perjantai 10.10 oli merkittävä päivä :) Meidät vihittiin maistraatissa. Oli tämä päivä ollut jo päätettynä monta monta kuukautta. Päivää varatessa emme todellakaan tienneet että samalle viikonlopulle osuu sm-kisat saati että Jape on itse siellä kisaamassa. Kaikki nämä kisajutut tuli vähän bonuksena siihen kaupan päälle ;)
Maistraatista tehtiin pikareissu kotiin, kamat kasaan ja suunnaksi Lahti. Lahdessa kävin treenaamassa viimeisen oman dieettini treenin K&M Kuntokeskuksessa. Samaisessa kuntokeskuksessa oli päivällä ollut treenamassa ja kuvattavana ulkomaalaisia pro-tähtiä. Tuntui aika huikealta alkaa tekemään penkkiä siinä 'pienten miesten' vieressä ;) Japella oli samaan aikaan oma juttunsa. Tässäpä linkkiä:
http://www.fitblog.fi/2014/10/14/jari-pekan-upea-muutostarina-ylipainoisesta-timmiksi-kisaajaksi/
Lahdessa Japen kisapäivä mulla oli vapaasyönti/herkkupäivä. Tuntui omituiselta kun sai syödä periaatteessa ihan mitä vaan. Kaikenlaista tuli kyllä syötyäkin..
Itse kisat oli aivan mielettömän huikeat. Sm-kisat ja kovia kisaajia sarjassa kuin sarjassa. Lauantaina vierähti 12,5h itse kisapaikalla. Jape ei päässyt finaalikierrokselle omassa sarjassaan. Tämä fakta oli jo tiedossa etukäteen. Jape halusikin lavakokemusta, ja vieläpä mm-kisoista. Ja sitä sai. Todella huikeaa. Sunnuntaina oltiin paikalla monta tuntia katsomassa naisten kisoja. Upeita upeita naisia niin paljon. Ihan sanattomaksi veti kyllä välillä ja eläydyin niin tunteella mukana. Kun on nähnyt oman miehen matkan kisalavoille, tietää mitä ne kaikki muutkin siellä lavallaolijat ovat käyneet läpi. Hatunnosto jokaiselle :)
Siitä sitten pari päivää arkista aherrusta töitten merkeissä ja sitten lopulta kauan odotettu LOMA. Ja häämatka!!! :) Olihan se samalla ns.palkintoreissummekin kaikesta tehdystä työstä, dieeteistä ja kaikesta. Mutta ennenkaikkea siis häämatka. :)
Suuntasimme kahdestaan eteläiseen Espanjaan, Malagaan. Tämä oli sopivan pituinen reissu, kolme yötä, neljä päivää. Nautimme auringosta, lämmöstä, hyvästä ruuasta ja siitä että sai vaan olla eikä tarvinnut tehdä mitään kelloa tuijottamalla. Tämä oli myös täyslepoa salista. Käveltiin kyllä paljon, joka päivä. Eihän sitä nyt ihan sentäs tekemättä yhtään mitään voi olla ;)
Lapset oli oikein hyvässä mummin ja papan hellässä hoivassa sillä aikaa. Tämä oli eka kerta olla heistä erossa viisi yötä putkeen.. kaikki selvisimme siitä oikein hyvin :)
Reissusta palattu ja vielä tässä on pari lomapäivää jäljellä. Lasten kanssa ollaan vaan. Tai ei me nyt ihan vaan olla. Tänään alkoi sekä mulla että Japella uudet treeni- ja ruokavaliot. Ruokavalio nyt on rungolta samaa tottakai kun aiemmin mutta enää ei olla dieetillä.. Molemmilla alkoi nyt operaatio lisää lihaa! Japella on tehtynä jo uudet kisasuunnitelmatkin vuodelle 2016. Minä en edelleenkään lavalle ole menossa mutta ihan itselleni edelleen tätä 'huvikseni' teen.
Viikko on lomailtu, ruokia ei ole punnittu, vähän on tullut soveltamisia ruokien suhteen reissussa ja herkuteltukin on.. Ihanaa nyt palata taas omiin tuttuihin ruokiin ja ennenkaikkea uusiin treeneihin. Intoa piisaa!!! :) Jospa reissuturvotuksetkin tässä viikon mittaan katoaisi. En stressaa moisella sillä tiedän että ne häviää kyllä kun pysyy omassa ruokavaliossa.
Innostuttiin tänään myös hieman muistelemaan tätä mennyttä kahta vuotta. Aika tasan kaksi vuotta sitten meidän taival alkoi!
Vähän motivaatiokuvia:

lauantai 4. lokakuuta 2014
Dieetti puree!
Nyt elellään jo lokakuun alkua. Viikot ja päivät vierii.. Ei voi käsittää että huomenna dieettiä 10 viikkoa täynnä. 2,5kk on mennyt todella nopsaan.
Olen koko ajan hehkuttanut miten vajislaiselle sopii tämä dieetti-ruokavalio. Juu, sopii todellakin. Nyt vaan alkaa tosissaan dieetti tuntumaan ;) Voin vaan kuvitella miltä tuntuis jatkaa samalla ruokamäärällä vielä toiset 10 viikkoa.. kyllä tästäkin naisesta saatais aika paljon kireempi. Ehkä kireellä on tässä kohtaa kaksi eri merkitystä ;)
Ekat 7 viikkoa on mennyt hyvin ja energisesti. Sen jälkeen on alkanut tulemaan sellaisia päiviä että välillä ei ole energiaa mutta pääsääntöisesti jaksaa hyvin. Nyt tämä kymmenes viikko on kokonaisuudessaan ollut aika energiaton :D Mutta sisulla kaikki vedetty ohjeen mukaan :)
Viikolla 9 tein vain neljä treeniä viiden sijasta. Pientä nuhaa meinas olla ja lepäsin yhden päivän niin sen vuoksi. Onneks flunssa ei tullutkaan vaan lähti yhtä nopeesti pois kun mitä meinas alkaakin. Poikkeuksellisesti sain nyt luvan tällä kymppi-viikolla tehdä kuusi treeniä! Hurja määrä!! Neljä salia ja kaksi ulkotreeniä. Viisi jo tehtynä..huomenna vielä tuo toinen ulkotreeni. Ulkotreenit on ihan huippuja ja kivaa erilaista salitreenien ohella. Kierrätän kolmea eri ulkotreeniä tän dieettini aikana. On mäkitreeniä, porrastreeniä ja ns.tasamaatreeniä. Eilen vedin tuon tasamaatreenin. Spurtteja, askelkyykkykävelyä, lihaskuntoja välissä jne. Eilenkin sain vetää aika kivoissa olosuhteissa :)
Ens viikko on yhdestoista ja viimeinen dieettiviikko. Tai hieman vajaa yksitoista. Dieetti loppuu torstaina.
Japella alkaa viimeistelyviikko huomenna. Lahden kisat on ensi viikonloppuna!! :) Lahti siis suunnaksi perjantaina!
Lauantaina kun Japen osuus lavalla on ohi, alkaa meillä molemmilla vapaasyöntipäivä. Mullakin!!! ;)
Dieetti pehmentää hieman myös mun päätä ;) Olen välillä aika pihalla kaikesta. Mulle saa toistella asioita ja en siltikään välttämättä rekisteröi yhtään mitään. Jokseenkin muistan tämän Japen kohdalta kesältä/loppukesältä.
Dieetti ja Lahden kisatunnelmissa ensi viikkoon!! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)