Tavoitteita

Edellisessä blogissa sanoin kirjoittavani seuraavaksi mm.tulevasta ja tavoitteista. Minulta on välillä kysytty että mitä minun tavoitteeni ovat.. olenko menossa kisoihin jne jne. Ja tästä kirjoitinkin viimeksi. Just nyt tuntuu siltä että kisat ei ole mun juttu, ihan itselleni tätä teen. Edelleen. :) Kilpailuviettiä kyllä löytyy, en sitä kiellä. Olen joissain asioissa liiankin kilpailuhenkinen, ehkä se on yksi syy miksi en sinne lavalle tahdo. Olen nuorena tyttönä pelannut tennistä kilpaa. Olen treenannut paljon, kiertänyt kisoissa jne. Kilpaileminen loppui n.19 vuotiaana. Edelleen tennis on harrastus mutta harvemmin enää tulee käytyä pelailemassa. Ehkä se oli myös tuon aktiivisen kilpailemisen jälkeen kun paino tasaisesti kipusi ylöspäin koko aikuisiän. Kävin paljon ryhmäliikuntatunneilla ja spinningeissä jne mutta en paljoa miettinyt mitä sinne suuhun tunki. Mutta tästä kirjoitin jo viimeksi, mistä koko homma alkoi ja missä olen nyt :)
Siinä vaiheessa kun huomasin että paino putoaakin helposti kun olin Superdieetillä, asetin ehkä sellaisen suurimman tavoitteen itselleni. Ja se on terveys. Ja päätin myös olla elämäni kunnossa 40 vuotiaana. Voin sanoa olevani jo nyt sitä, 38 vuotiaana. Tokihan tässä kunto koko ajan kohenee ja paranee että edelleen parempaa kohti mennään vaan.. :) Aina on kehittymisen varaa. Sen olen oppinut myös salin myötä. Sitä ei ole koskaan ns.valmis. Se onkin yksi ihana asia saliharrastuksessa, just se että aina löytyy kehitettävää.
Paljon olen oppinut salilta ja salitreenaamisesta. Ensinnäkin muistan vielä sen ajan kun mieheni Jape kävi salilla ja itse kävin ryhmäliikunnoissa ja hän joskus pyys mua mukaan salille. Minä oikein naurahdin että ai mä vai, no en varmana tuu.. :D Kummasti on mieli muuttunut ;) Kun on ihan oikea päämäärä ja ohjelma mitä salilla tehdä ja noudattaa, treenaamisella on merkitys ja mikä hyöty!! Salitreenaaminen on kyllä yks parhaimpia treenimuotoja, siinä on koko kroppa mukana jne jne. Reilun vuoden tavoitteellisen salitreenaamisen aikana olen oppinut mitä on failure, eli ihan loppuun asti tekeminen. Aiemmin sitä helposti lopetti liikkeen kun vähän alkoi tuntumaan. Failure on ihan mahtava olotila ja olen todella onnellinen että itse osaan piiskata itseni siihen tilaan. Eikä sinne joka kerta todellakaan pääse. Mutta sitäkin asiaa koko ajan opettelen lisää ja lisää. Välillä käyn treenaamassa Fitfarmin pt:eiden kanssa. Tässä pt-valmennuksessa on se mahtavuus että käyt missä kaupungissa vaan, saat aina treenata Fitfarmin pt:n kanssa. Kukaan ei päästä helpolla ;) Ne on niitä todellisia rääkkejä. Voi tehdä aina joko oman ohjelman mukaisen treenin tai sitten ohjelman ohi, pt räätälöi itse treenin jollekin tai joillekin tietyille lihasryhmille. Siellä ei pt kysele että jaksaisitko sä vielä tehdä pari. Se menee niin että pt sanoo sulle että ja sähän teet vielä ainakin kymmenen. Ja siinä vaiheessa on ihan turha ajatella että kymmenen tiedossa. Matikkataito on aika heikkoa noilla pt:eillä ;) Puolikkaitakin on välissä ja sitä rataa.. :) Pt-treeneissä minä en ainakaan osaa olla hiljaa. On se aika kovaa kyytiä, kyllä siellä muut töllää ihmeissään että mitä tuo nainen huutaa naama punaisena. No just sitä ihanaa tuskaa mä huudan!! Onneks on saleja missä saa huutaa.
Lähiaikainen tavoite on tuleva viikonloppu. Tiedossa on training camp-viikonloppu. Täyttä tykitystä Tampereella, Fitfarmin 'päämajakaupungissa' perjantaista sunnuntaihin. Viisi treeniä viikonlopun aikana. Ja jokainen treeni sitä pt-rääkkiä. Voi olla että seuraavalla viikolla saatan olla hieman kipeänä ;)  Mutta siitä nautin!! Kipu kasvattaa vai miten sitä sanotaan..
Kun lähden treenaamaan salille yksin, Japen kanssa tai pt:n kanssa, tavoitteena on aina kunnon rääkki. En lähde koskaan treenaamaan ajatuksella että teen edes jotain. En yhtään antaisi itselleni anteeksi jos treenin jälkeen on olo että vielä jaksais jotain tehdä.. sillon ei oo tullut tehtyä täysillä.
Onhan siellä saleilla erilaista kulkijaa. On tositreenaajia, on niitä jotka kuvittelee treenaavansa tosissaan ja niitä jotka haluais treenata tosissaan mutta eivät tiedä miten eivätkä osaa. Ja myös ne jotka käy tekemässä jotain vähän ja lukee samalla lehtiä/kirjoja ettei vaan hiki tule. Itse miellän itseni tositreenaajaksi. Enpä olis 2v sitten uskonut että tänä päivänä olen tälläinen täysin saliin ja fitnekseen 'hurahtanut' (vihaan tuota sanaa hurahtaa!!) onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen äiti-ihminen!
Kaikkia treenejä en aina tee salilla. Teen välillä myös erilaisia ulkotreenejä, pystyn tekemään niitä kotona, ulkona, urheilukentillä, milloin missäkin.. ja mikä parasta olen useasti ottanut lapset mukaan. Ja voi sitä riemua kun saavat vaikka juosta kanssani mäkijuoksua tai spurtteja..kikatusta riittää.
Välillä saa kuulla ihmettelyjä siitä miten meidän perheessä ehditään treenaamaan usein ja samalla kuulee niitä selittelyjä miks just se kyseinen henkilö itse ei. Kysehän on ihan puhtaasti aikatauluttamisesta ja järjestelemisestä. Itselläni on kaksivuorotyö ja Japella reissutyö. Katsomme aina sunnuntaisin seuraavan viikon aikataulun kalenterista ja sinne on helppo laittaa ylös kuka vie lapset hoitoon, kuka hakee ja missä välissä treenataan. Joka viikko on onnistunut ongelmitta jo yli vuoden ajan. Välillä lasten isovanhemmat ovat auttaneet toki myös. Lapset hoidetaan etusijalla tottakai, kotiakin siivotaan ja pyykit pestään ja ruuat laitetaan ;)
Aloitin marraskuussa tosiaan pt-valmennuksen ja tavoitteena oli saada painoa alas ja polttaa rasvaa ja muokata kroppaa salitreeneillä. Se kaikki on toteutunut. Ruokavalio on ollut sellainen että en näe nälkää ja jaksan treenata täysillä ja samalla myös rasva palaa. Treenejä oli 4-5 krt/vko. Lepoviikkoja joka 5.viikko. Nyt tämä touko-heinäkuu treenejä on 'vain' 3-4/vko ja tankkauspäivä joka viikko. Tuon marras-toukokuun aikana taisin tankata vain kaksi kertaa :) Tämän kesän aikana on tarkoitus valmistella mun kroppaa tulevaan. Heinäkuun lopussa aloitan nimittäin itsekin tiukemman dieettijakson joka kestää lokakuun alkuun. Ihan siksi vain koska haluan. Haluan edes vähän tietää mitä rakas siippani kokee. Tosin mulla ei mene niin tiukille kun hänellä näin kisädieetillä ollessa. Olen tosin miettinyt että onko tämä järkevää.. ;) Olla yhtäaikaa siis dieetillä. Japella dieettiä taitanee olla jäljellä n.11 viikkoa vielä. Itse kisaajalle se on samalla sellainen itsetutkistelumatka ja siinä sivussa minä puolisona näen myös puolisosta uusia puolia. Dieetti on rankka, ainakin joillekin. Vielä en tiedä miten se rankkenee Japen kohdalla. Välillä hänellä on kova nälkä ja energiat vähissä. Ruokaa on koko ajan tiputettu pikkuisen. Dieetti siis alkoi 3.5 ja lavalle nousu tapahtuu 17.9. Nyt jo olen nähnyt muodonmuutoksen. Kroppa tiivistyy, paino on pudonnut, suonet näkyy, lihakset erottuu entistä selvemmin jne. Ja sehän dieetin tarkoitus onkin ;) Nälkäisenä on usein myös väsynyt. Joskus myös äkäinen. Kaikkea olen nähnyt ja varmasti tulen näkemään. Aivot ei aina ole ihan mukana kaikessa. Välillä jääkaapista saattaa löytyä jotain mitä kuuluu vitamiinikaappiin ja vitamiinikaapista saattaa löytyä vaikka rahkapurkki :D Olen tiedostanut että mun on itse alettava skarppaamaan entisestään. Välillä pitää muistuttaa, jopa kymmeniä kertoja. Kaikkea kun ei dieettaaja kykene rekisteröimään. Mielenkiinnolla seuraan miten tämä tästä kehkeytyy syyskuuta kohden. Innolla kyllä odotan kisoja. Ja Japehan on jo nyt voittaja, itsensä voittanut niin monin tavoin!!!

Muutamia kuvia. Ennen ja nyt ja treeneistä.

Nuo oli niitä kuvia ihan alle kahden vuoden takaakin. Huhhuh.

Itse olen onnellinen jos edes yhtä ihmistä pystyn motivoimaan muutokseen. Kuka vaan pystyy ihan mihin vaan itse tahtoo!!  Näissä kuvissa muutosta näkee. Jopa minä itse näen ;)

Ensi kertaan <3

Heippa vaan kaikille!! :) Mä oon Ansku, 38v työssäkäyvä perheenäiti. Perheessä on avomies, 6v poika ja 4v tytär. Lisäksi vielä uusperheeseemme kuuluu mieheni isommat lapset, pojat 16v, 13v ja 11v.
Tässä blogissa käsittelen paljon fitnessiä ja kaikkea siihen liittyvää, ruokavaliojuttuja ja treenejä.
Mistä kaikki alkoi? Koko homma lähti liikkeelle ihan siitä että ylipainoa oli ja paljon. Olo oli ahdistunut ja tukala, ei ollut hyvä olla omassa lihavassa kropassa.
Yhdessä mieheni kanssa löydettiin Fitfarmin nettisivut ja päätettiin kokeilla Superdieettiä. Kunhan edes vähän paino tippuisi.. Hommahan toimi ja 12kg tippui kuudessa viikossa, ja se oli jopa helppoa! Nälkä kasvoi syödessä.. sitä halusi jatkaa. Bikini Challenge-valmennuksen myötä löytyi salitreenaus huhtikuussa 2013 ja sillä tiellä ollaan. Tavoitteellinen salitreenaus on tullut jäädäkseen.
Superdieetit loka-marraskuu 2012, tammi-helmikuu 2013, Bikini Challenge-valmennukset huhti-kesäkuu 2013 ja elo-lokakuu 2013. Tuossa ajassa sitä oppi säännöllisen ruokailurytmin, sitä oppi oikeat ruoat, vedenjuonnin jne jne. Aloitin marraskuussa 2013 henk.koht.pt-valmennuksen joka on räätälöity vain mulle ja tää homma jatkuu toukokuulle 2015. Ainakin. Koukuttavaa tämä on. Ei näitä valmennuksia halua lopettaa. On niin ammattitaitoiset ihmiset taustalla tukemassa.
Painoa on tippunut lokakuulta 2012 tähän päivään mennessä 38kg. Se on aika paljon. Peilistä kyllä katselee ihan eri Ansku kun ennen mutta välillä on päiviä että sitä näkee edelleen sen vanhan Anskun.
Meidän perheessä fitness-harrastus on yhteinen mieheni kanssa. Mieheni lähti mukaan kisavalmennukseen keväällä 2013 ja syksyllä 2014 on ekat kisat Mens Physique-sarjassa. Tässä sivussa saan siis seurata mieheni kisataivalta, dieetit, treenit ja itse kisat. Mahtava kokemus ja onhan se ihan hurjan kovaa työtä mitä kisailijat tekevät. Arvostan kyllä suuresti. Itselläni ei ole kyllä kertaakaan tullut kipinää päästä sinne lavalle. En koskaan sano etten koskaan mutta tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä että se kisaaminen ei ole mun juttu. Mutta sen aika näyttää. Kyllä ihan itselleni tätä juttua toistaseks ja edelleen teen. On se jännä kuitenkin miten mieli muuttuu ja on muuttunut monen asian suhteen matkan varrella. Yli 100-kiloisena sitä ajatteli että riittää jos saa pois 10-20kg että sitten olen tosi tyytyväinen. No tottakai olin tyytyväinen mutta en tarpeeksi kun tiesin että pystyn saamaan ns.unelmakropankin jos tahdon. Paino on tippunut, olen saanut treenata kovaa ja olen saanut nähdä tuloksia. Onhan tämä ihan huikea taival ollut kulkea. Aikaa kulunut vaan reilu 1,5 vuotta ja miten paljon olen saanut tästä kaikesta. Itsetuntoni on kasvanut ihan huikeasti. Vois sanoa että mä jopa tykkään itsestäni ;) Olen onnellisempi ja jaksan touhuta lasten kanssa kaikenlaista.
Olen myös oppinut että mitään asiaa ei voi pitää tekosyynä. Jos haluaa jotain, sen myös saa. Itse olen itselleni sen todistanut. Mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta keväällä 2011 ja pitkään käytin sitä tekosyynä sille ettei paino voi pudota. Oli raskauskilot jämähtäneenä kropassani ja lisänä tuli extra kiloja vajiksen aiheuttamana jne. Tai lähinnä ne kilot tuli puhtaasti syömällä ties mitä. Ei riittänyt enää yks herkkupäivä, lopussa homma meni siihen että sitä herkutteli joka ilta lasten mentyä nukkumaan. Kunnes eräänä päivänä lokakuussa 2012 tuli stoppi. Nyt sai riittää. Ja superdieetti pelasti mun maailman.

Motivaatio. Mistä se tulee. Se tuli mulla ainakin siitä kun katsoi itseään peiliin ja se mitä sieltä näkyi, ällötti suuresti. Tiesin että en kuulu omaan kehooni. Olen ulkopuolinen siellä. Jotain piti tehdä. Ja sen tein. Fitness löytyi ja sillä tiellä ollaan. 

Itselle se on jotenkin selkeää että tämä elämäntapamuutos on todellakin loppuelämän juttu. Toisinaan saa kokea sen että ulkopuoliset näkee asian eritavalla. Miksi? Jos minun harrastus on fitness, miksi mun pitäisi se lopettaa kun olen päässyt johonkin tiettyyn painoon tai tavoitteeseen. Se on minun harrastus! En minäkään kysele toisilta koska lopettavat heidän harrastuksensa jos pääsevät johonkin tiettyyn tavoitteeseen. Fitness sanana on monelle aika peikko. Mitä se sit mulle merkitsee. Mulle se merkitsee terveellistä elämäntapaa, rakasta salitreenaamista ja hyvää oloa. Se mitä se oma olo, etenkin henkisesti oli vielä syksyllä 2012, oli jotain niin käsittämätöntä, ei sitä voi oikein sanon kuvailla. Vain toinen joka on ollut samassa jamassa, voi sen ymmärtää.

Jännä miten pää vaan tulee niin perässä näissä muutoksissa. Toki on päiviä että sen muutoksen näkee ja etenkin vaatteissa sen huomaa..mutta.. ei sitä osaa mieltä itseään normaalipainoiseksi ihmiseksi.

Läheisten tuki on iso osa tätä hommaa. Osa läheisistä on etääntynyt. Juuri tämän fitness-sanan takia. Se on vaan peikko. Ihan sama ihminen olen edelleen, nyt vaan pienempi ja onnellisempi ja selkeämpänä näen tulevaisuuteni. Mitä sitten jos vaikka jopa loppuelämäni puntaroin ruokani ja olen tarkka siitä mitä syön. Ei se tee minusta sairasta. Se kuuluu osana tähän fitnekseen. Itse olen vielä ihan vasta-alkaja tässä hommassa. Vie aikaa että tulee varmuus että tietää mitä tekee. Kyllä pieni peikko joskus pään sisällä pelottelee mua että entä sitten kun valmennus loppuu, alat syömään taas ja lihot kaiken takaisin. Tiedän että niin EI käy mutta se on sellainen pieni kummajainen pään sisällä. Pieni pelko. Olen pitänyt tankkaus- ja herkkupäiviä aina aika ajoin. Kyllä seuraavana päivänä olen pystynyt palaamaan omaan ruokavalioon eli ns.ruotuun mutta miten helppo se olis jatkaa vielä tää yks ilta ja vielä vähän seuraavanakin.. niin helppoa se olis. Ja mikä morkkis ja paha olo siitä tuliskaan. 
Itse en ole vielä valmis olemaan ns.omillani. Se on helppoa kun oma valmentaja. Voi noudattaa annetut ohjeet, ruokavaliot ja treenit ja antaa mennä vaan. Mulla on avaimet siihen miten pärjätä loppuelämä mutta itse en ole siihen vielä valmis. Se tuntuu aika isolta askeleelta. Koko ajan tässä opetellaan sitä terveellistä loppuelämää.
Olen saanut usein kuulla että koska lopetat laihduttamisen. No, ensinnäkään en ole laihdutuskuurilla :) Tämä todella on elämäntapamuutos. Elämäntapa ei muutu yhdessä yössä. Kyllä se oikeasti vie aikaa muuttaa ne elämäntavat. Jotain tosiaan oikeasti on muututtava tavoissa. Ei niitä kiloja saa pois tekemättä asialle mitään ;) Saan aika ajoin myös kuulla että kai sä nyt voit ottaa yhen palan kakkua, suklaata tms. No varmasti voisin. Mutta en halua. Enkä ota. Se on valinta. Mun oma valinta. Itse olen valinnut olla ottamatta ja valinnut noudattaa ruokavaliotani. Jos mä ottaisin sen yhden palan suklaata tai kakkua hetken mielijohteesta, se veis pohjaa aika paljon kaikelta kovalta työltä mitä on tehty. Itsekurikin on sellainen minkä on oppinut. Kun on tarpeeksi motivaatiota, on myös itsekuria. Sitä mieltä olen :)
Ja ps. Tällä hetkellä en niinkään laihduta. Poltan rasvaa, kiinteydyn ja treenaan kovaa!! :)
Jatkosuunnitelmista ens kerralla :)