Heippa vaan kaikille!! :) Mä oon Ansku, 38v työssäkäyvä perheenäiti. Perheessä on avomies, 6v poika ja 4v tytär. Lisäksi vielä uusperheeseemme kuuluu mieheni isommat lapset, pojat 16v, 13v ja 11v.
Tässä blogissa käsittelen paljon fitnessiä ja kaikkea siihen liittyvää, ruokavaliojuttuja ja treenejä.
Mistä kaikki alkoi? Koko homma lähti liikkeelle ihan siitä että ylipainoa oli ja paljon. Olo oli ahdistunut ja tukala, ei ollut hyvä olla omassa lihavassa kropassa.
Yhdessä mieheni kanssa löydettiin Fitfarmin nettisivut ja päätettiin kokeilla Superdieettiä. Kunhan edes vähän paino tippuisi.. Hommahan toimi ja 12kg tippui kuudessa viikossa, ja se oli jopa helppoa! Nälkä kasvoi syödessä.. sitä halusi jatkaa. Bikini Challenge-valmennuksen myötä löytyi salitreenaus huhtikuussa 2013 ja sillä tiellä ollaan. Tavoitteellinen salitreenaus on tullut jäädäkseen.
Superdieetit loka-marraskuu 2012, tammi-helmikuu 2013, Bikini Challenge-valmennukset huhti-kesäkuu 2013 ja elo-lokakuu 2013. Tuossa ajassa sitä oppi säännöllisen ruokailurytmin, sitä oppi oikeat ruoat, vedenjuonnin jne jne. Aloitin marraskuussa 2013 henk.koht.pt-valmennuksen joka on räätälöity vain mulle ja tää homma jatkuu toukokuulle 2015. Ainakin. Koukuttavaa tämä on. Ei näitä valmennuksia halua lopettaa. On niin ammattitaitoiset ihmiset taustalla tukemassa.
Painoa on tippunut lokakuulta 2012 tähän päivään mennessä 38kg. Se on aika paljon. Peilistä kyllä katselee ihan eri Ansku kun ennen mutta välillä on päiviä että sitä näkee edelleen sen vanhan Anskun.
Meidän perheessä fitness-harrastus on yhteinen mieheni kanssa. Mieheni lähti mukaan kisavalmennukseen keväällä 2013 ja syksyllä 2014 on ekat kisat Mens Physique-sarjassa. Tässä sivussa saan siis seurata mieheni kisataivalta, dieetit, treenit ja itse kisat. Mahtava kokemus ja onhan se ihan hurjan kovaa työtä mitä kisailijat tekevät. Arvostan kyllä suuresti. Itselläni ei ole kyllä kertaakaan tullut kipinää päästä sinne lavalle. En koskaan sano etten koskaan mutta tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä että se kisaaminen ei ole mun juttu. Mutta sen aika näyttää. Kyllä ihan itselleni tätä juttua toistaseks ja edelleen teen. On se jännä kuitenkin miten mieli muuttuu ja on muuttunut monen asian suhteen matkan varrella. Yli 100-kiloisena sitä ajatteli että riittää jos saa pois 10-20kg että sitten olen tosi tyytyväinen. No tottakai olin tyytyväinen mutta en tarpeeksi kun tiesin että pystyn saamaan ns.unelmakropankin jos tahdon. Paino on tippunut, olen saanut treenata kovaa ja olen saanut nähdä tuloksia. Onhan tämä ihan huikea taival ollut kulkea. Aikaa kulunut vaan reilu 1,5 vuotta ja miten paljon olen saanut tästä kaikesta. Itsetuntoni on kasvanut ihan huikeasti. Vois sanoa että mä jopa tykkään itsestäni ;) Olen onnellisempi ja jaksan touhuta lasten kanssa kaikenlaista.
Olen myös oppinut että mitään asiaa ei voi pitää tekosyynä. Jos haluaa jotain, sen myös saa. Itse olen itselleni sen todistanut. Mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta keväällä 2011 ja pitkään käytin sitä tekosyynä sille ettei paino voi pudota. Oli raskauskilot jämähtäneenä kropassani ja lisänä tuli extra kiloja vajiksen aiheuttamana jne. Tai lähinnä ne kilot tuli puhtaasti syömällä ties mitä. Ei riittänyt enää yks herkkupäivä, lopussa homma meni siihen että sitä herkutteli joka ilta lasten mentyä nukkumaan. Kunnes eräänä päivänä lokakuussa 2012 tuli stoppi. Nyt sai riittää. Ja superdieetti pelasti mun maailman.

Motivaatio. Mistä se tulee. Se tuli mulla ainakin siitä kun katsoi itseään peiliin ja se mitä sieltä näkyi, ällötti suuresti. Tiesin että en kuulu omaan kehooni. Olen ulkopuolinen siellä. Jotain piti tehdä. Ja sen tein. Fitness löytyi ja sillä tiellä ollaan. 

Itselle se on jotenkin selkeää että tämä elämäntapamuutos on todellakin loppuelämän juttu. Toisinaan saa kokea sen että ulkopuoliset näkee asian eritavalla. Miksi? Jos minun harrastus on fitness, miksi mun pitäisi se lopettaa kun olen päässyt johonkin tiettyyn painoon tai tavoitteeseen. Se on minun harrastus! En minäkään kysele toisilta koska lopettavat heidän harrastuksensa jos pääsevät johonkin tiettyyn tavoitteeseen. Fitness sanana on monelle aika peikko. Mitä se sit mulle merkitsee. Mulle se merkitsee terveellistä elämäntapaa, rakasta salitreenaamista ja hyvää oloa. Se mitä se oma olo, etenkin henkisesti oli vielä syksyllä 2012, oli jotain niin käsittämätöntä, ei sitä voi oikein sanon kuvailla. Vain toinen joka on ollut samassa jamassa, voi sen ymmärtää.

Jännä miten pää vaan tulee niin perässä näissä muutoksissa. Toki on päiviä että sen muutoksen näkee ja etenkin vaatteissa sen huomaa..mutta.. ei sitä osaa mieltä itseään normaalipainoiseksi ihmiseksi.

Läheisten tuki on iso osa tätä hommaa. Osa läheisistä on etääntynyt. Juuri tämän fitness-sanan takia. Se on vaan peikko. Ihan sama ihminen olen edelleen, nyt vaan pienempi ja onnellisempi ja selkeämpänä näen tulevaisuuteni. Mitä sitten jos vaikka jopa loppuelämäni puntaroin ruokani ja olen tarkka siitä mitä syön. Ei se tee minusta sairasta. Se kuuluu osana tähän fitnekseen. Itse olen vielä ihan vasta-alkaja tässä hommassa. Vie aikaa että tulee varmuus että tietää mitä tekee. Kyllä pieni peikko joskus pään sisällä pelottelee mua että entä sitten kun valmennus loppuu, alat syömään taas ja lihot kaiken takaisin. Tiedän että niin EI käy mutta se on sellainen pieni kummajainen pään sisällä. Pieni pelko. Olen pitänyt tankkaus- ja herkkupäiviä aina aika ajoin. Kyllä seuraavana päivänä olen pystynyt palaamaan omaan ruokavalioon eli ns.ruotuun mutta miten helppo se olis jatkaa vielä tää yks ilta ja vielä vähän seuraavanakin.. niin helppoa se olis. Ja mikä morkkis ja paha olo siitä tuliskaan. 
Itse en ole vielä valmis olemaan ns.omillani. Se on helppoa kun oma valmentaja. Voi noudattaa annetut ohjeet, ruokavaliot ja treenit ja antaa mennä vaan. Mulla on avaimet siihen miten pärjätä loppuelämä mutta itse en ole siihen vielä valmis. Se tuntuu aika isolta askeleelta. Koko ajan tässä opetellaan sitä terveellistä loppuelämää.
Olen saanut usein kuulla että koska lopetat laihduttamisen. No, ensinnäkään en ole laihdutuskuurilla :) Tämä todella on elämäntapamuutos. Elämäntapa ei muutu yhdessä yössä. Kyllä se oikeasti vie aikaa muuttaa ne elämäntavat. Jotain tosiaan oikeasti on muututtava tavoissa. Ei niitä kiloja saa pois tekemättä asialle mitään ;) Saan aika ajoin myös kuulla että kai sä nyt voit ottaa yhen palan kakkua, suklaata tms. No varmasti voisin. Mutta en halua. Enkä ota. Se on valinta. Mun oma valinta. Itse olen valinnut olla ottamatta ja valinnut noudattaa ruokavaliotani. Jos mä ottaisin sen yhden palan suklaata tai kakkua hetken mielijohteesta, se veis pohjaa aika paljon kaikelta kovalta työltä mitä on tehty. Itsekurikin on sellainen minkä on oppinut. Kun on tarpeeksi motivaatiota, on myös itsekuria. Sitä mieltä olen :)
Ja ps. Tällä hetkellä en niinkään laihduta. Poltan rasvaa, kiinteydyn ja treenaan kovaa!! :)
Jatkosuunnitelmista ens kerralla :)